0

Abba on edelleen yksi maailman rakastetuimmista yhtyeistä

Maailmanlaajuiseen maineeseen kiirinyt ruotsalainen Abba oli yksi 1970-luvun suosituimmista yhtyeistä, jonka perintö on jäänyt elämään. Yhtyeen jäsenet olivat kaksi avioparia, Björn Ulvaeus ja Agnetha Fältskog sekä Benny Andersson ja Anni-Frid ”Frida” Lyngstad. Molemmat pariskunnat erosivat Abban uran aikana, mutta nelikko on säilynyt hyvinä ystävinä.

Abban hitit soivat radioissa ahkerasta kyky yhtyeen uran ajan ja niitä kuulee edelleen ympäri maailmaa. Yhtyeellä ja heidän musiikillaan riittää edelleen faneja. Abban musiikkiin perustuva Mamma Mia! -musikaali on saanut jo yli 30 miljoonaa katsojaa ja Tukholmaan vuonna 2013 avatussa Abba-museossa riittää vierailijoita.

Upeasti soivat äänet löysivät toisensa

Jo ennen Abbaa kaikki yhtyeen jäsenet olivat tehneet musiikkiuraa tahoillaan. Ensiaskel yhtyeen perustamiseen otettiin vuonna 1966, kun Benny Anderson ja Björn Ulvaeus tapasivat ensimmäistä kertaa. Jo samana vuonna he sävelsivät yhdessä ensimmäiset kappaleensa, eikä aikaakaan, kun heillä oli vakiintunut asema lauluntekijöinä Ruotsissa. Musiikin yhtyeelle sävelsivät koko sen uran ajan Benny ja Björn. Sooloja jaettiin tasapuolisesti molemmille naisille ja joskus miesjäsenillekin.

Abban toinen puolisko, eli naisjäsenet Agnetha ja Anni-Frid tulivat mukaan vuonna 1969. Tuolloin Agnetha oli ehtinyt luoda menestyksekästä soolouraa kahden vuoden ajan ja Frida muutaman vuoden kauemmin. Muusikot huomasivat pian, että heidän äänensä soivat yhteen saumattomasti ja he päättivät perustaa yhtyeen. Ensimmäiset yritykset eivät ottaneet tuulta alleen, vaikka yhtyeellä olikin yksi kohtuullisesti suosiota saanut hitti.

Tie tähtiin alkoi Euroviisuista

Vasta vuoden 1973 Euroviisukarsinnat nostivat yhtyeen suurempaan suosioon. Heidän sen vuoden kappaleensa ”Ring Ring” jäi karsintakilpailussa kolmanneksi, mutta menestyi hyvin soittolistoilla. Myös kappaletta seurannut albumi löysi yleisönsä.

Abban maine lähti todelliseen nousuun, kun yhtye voitti Brightonissa järjestetyt Euroviisut vuonna 1974 Waterloo-kappaleellaan. Kappaleesta tuli menestys myös Yhdysvalloissa, jossa se oli parhaimmillaan singlelistan kuudennella sijalla. Nyt bändi oli tunnettu, mutta ongelmaksi oli noussut uskottavuus. Euroviisuleimaa oli vaikea häivyttää. Seuraava hitti saatiin markkinoille vasta puolentoista vuoden kuluttua, kun ”SOS” upposi yleisöön. Kappale oli yhtyeen nimikkoalbumilta. Samalla albumilla on myös toinen Abban huippusuosittu kappale ”Mamma Mia”.

Maailma valloitettiin albumi albumilta

Vuoteen 1976 mennessä Abba oli onnistunut jo saamaan pysyvän paikan maailman suosituimpien yhtyeiden joukossa. Samana vuonna yhtyeeltä ilmestyi kokoelmalevyt uran suurimmista hiteistä ja albumit Greatest Hits ja The Best of Abba ovat edelleen kaikkien aikojen myydyimpiä albumeita Britanniassa ja Australiassa. Vuoden 1976 lopulla Abba julkaisi Arrival-albumin, joka sisälsi koskettavan erokuvauksen ”Knowing Me, Knowing You” ja rahakkaan elämän hyvistä puolista kertova ”Money, Money, Money”. Albumin julkaisua seurasi kiertue Euroopassa ja Australiassa. Austaraliassa alettiin seuraavana vuonna kuvata yhtyeen tarinaa kertovaa elokuvaa Abba: The Movie.

Alkuvuodesta 1978 Abba siirsi huomionsa voimakkaasti Yhdysvaltain markkinoille ja musiikissa alkoi kuulua disko. Diskokaudelta riittää hittejä, kuten vuonna 1979 julkaistu single ”Chiquitita” sekä listasijoituksia kahmineet ”Does Your Mother Know” ja ”Voulez-Vous”. Samana vuonna Björnin ja Agnetha ilmoittivat avioerosta, joka vaikutti osaltaan yhtyeen tunnelmaan.

Viimeiset vuodet olivat yhtyeen jäsenille raskaita

Abban viimeiseksi kiertueeksi jäi vuoden 1980 kiertue Japanissa, jossa pidettiin myös viimeinen konsertti. Kiertueen jälkeen Abba työsti vielä Super Trouper -albumia, jolla kuullaan aiempaa henkilökohtaisempia sanoituksia, kuten kappaleet ”The Winner Takes It All” ja ”Lay All Your Love on Me”. Seuraavana vuonna erosivat Benny ja Frida ja yhteishenki oli koetuksella. Yhtye teki vielä yhden studioalbumin The Visitors, josta tuli myöhemmin yksi 1980-luvun suurimmista pop-klassikoista. Yhtye päätti kuitenkin lopulta jäädä tauolle vuonna 1982.

October 20, 2017

© Psychedelica 2017