0

Spice Girls – bändi brändäyksen mestarit

Spice Girls, 90-luvun tyttöbändien ykkönen, on tekemässä paluuta musiikkimaailman sydämiin. Neljä yhtyeen alkuperäisjäsentä on ilmoittanut olevansa hankkeessa mukana, ja näin ollen Melanie Chisholm (Sporty Spice), Geri Halliwell (Ginger Spice), Melanie Brown (Sporty Spice), ja Emma Bunton (Baby Spice) palaavat maailman areenoille vuonna 2019. Muoti imperiumia pyörittävä Victoria Beckham, eli Posh Spice, on päättänyt jäädä pois paluu keikoilta ja levytyksistä, syyttäen muita työkiireitä.

Spice Girls -yhtyeen suosio oli huipussaan 90-luvulla, minkä jälkeen yhtyeen jäsenet eivät ole juurikaan saavuttaneet musiikillista menestystä yksin tai yhdessä. Bändin uralle on mahtunut kaksi aiempaa comeback yritystä vuosina 2007 ja 2012, ja lähes kaikki jäsenet ovat jossain vaiheessa yrittäneet luoda itselleen soolouraa.

Spice Girlsin suosio perustui pitkälle Girl Power -ideologiaan, naiset voivat pukeutua koreasti, mutta puhua silti naisten vahvuudesta ja feminismistä. Useat tytöt ja naiset samaistuivat tähän käytännölliseen feminismiin, ja jäsenten toisistaan eroaviin imagoihin. Siinä missä Victoria Beckhamin Posh Spice pukeutui stiletto korkokenkiin, viimeisteltyyn meikkiin, ja yksinkertaisiin pikkumustiin, Mel B:n, eli Scary Spicen kieli oli lävistetty, ja hänen vaate valikoimansa oli huomattavasti rohkeampi. Baby Spice Emma Bunton nähtiin usein pastellin värisissä asuissa, Ginger Spice Geri Halliwell seksikkäissä minimekoissa, ja Mel C, eli Sporty Spice urheilullisissa housupuvuissa. Yhtyeestä löytyi jokaiselle jotakin!

Tyttöbändien ykkösen tarina

90-luvun alku oli poikabändien kulta-aikaa, ja brittiläiset levy-yhtiöt kasvattivat kassatulojaan näiden menestyksen kautta. Take That ja East 17 vetivät puoleensa täysiä katsomoita, ja levyt olivat jatkuvasti listojen kärjessä. Heart Management yhtiölle työskennellet Bob Herbert, ja hänen poikansa Chris Herbert päättivät aloittaa tyttöbändin kilpailemaan fanien viikkorahoista. Managerit päättivät rakentaa bändin oman visionsa ympärille, ja päätyivät julkaisemaan koe-esitys ilmoituksen brittiläisessä teatterialan ammattilehdessä. Vaatimuksena oli että hakijat olivat 18-23 vuotiaita nuoria naisia, ja omasivat sekä laulu, että tanssitaitoja.

Paikalle ilmestyi 400 lahjakasta laulajan alkua, ja muutaman mutkan jälkeen yhtyeen kokoonpano vakiintui siihen minä me sen tunnemme. Ryhmän ensimmäinen vuosi sujui tanssi ja laulu harjoitusten merkeissä. Taiteellisista erimielisyyksistä johtuen ryhmä erkani Heart Managementista ennen kuin heidän uransa lähti kunnolla nousuun. Tämä oli mahdollista koska Herbertit eivät olleet antaneet heille sopimusta ennen kuin musiikkiteollisuuden tekijät alkoivat kiinnittää heihin positiivista huomiota. Spice Girls päätyi lopulta musiikkimoguli Simon Fullerin eteen, ja allekirjoittamaan sopimuksen levy-yhtiö Virginin kanssa.

Spice Girlsin debyyttisingle Wannabe julkaistiin kesäkuussa 1996, ja kappale nousi singlelistan kärkeen nopeasti pysyen siellä kokonaiset seitsemän viikkoa. Yhtyeen suosio ylitti kaikki odotukset, ja he olivat pian kaikkien aikojen myydyin täysin naisista muodostettu yhtye. Yhtyeen iloiset pop laulut, ja värikkäät persoonat, joista jokaiselle löytyi samaistumisen mallia, auttoivat Spice manian kehittymisessä. Simon Fuller otti täyden hyödyn yhtyeen kaupallisesta suosiosta, tehden maailmanlaajuisia promootio sopimuksia useiden tunnettujen tuotemerkkien, kuten Pepsin, kanssa.

Yhtyeen suosio oli huipullaan vuonna 1997, yhtyeen suosituin studioalbumi Spiceworld myi kuin kuumille kiville, bändi kiersi maailman areenoita, ja tapasi Etelä Afrikan johtajan Nelson Mandelan. Samana vuonna yhtye päivänvalon näki myös Spice World: The Movie, kevyt komedia joka kuvasi yhtyeen elämää fiktiivisesti.  Yhtyeen maailmanvalloitus kääntyi kuitenkin loppua kohden 1998, Geri Halliwellin irtisanottua itsensä bändistä. Spice Girls jatkoi nelihenkisenä kokoonpanona seuraavat kaksi vuotta, ja vaikka useat näinä vuosina julkaistut singlet menestyivät huomattavasti, yhtyeen jäsenet ilmoittivat vuoden 2000 lopulla jäävänsä pitkälle tauolle. Bändi on tehnyt pienimuotoista comebackia vuonna 2007 ja 2012, molemmat pyörivät hyvin pitkälle lyhytaikaisen konseptin ympärillä. Nähtäväksi jää minkä muodon ensi vuoden paluu ottaa!

July 10, 2018

© Psychedelica 2017